Mä en todella voi hyvin. Huolestun jo itekkin. Mua ei huvita aamusin lähtee kouluun, mä kusetan mun porukoita et olin koulussa ja olen muuten vaan laista. Mä istun päivät pitkät koneella ja tuijottelen typeriä videoita youtubest.
Nyt kahtena keskiviikkona oon mennu mein lähibaariin istumaan ja pelaamaan Guitar Hero kolmosta. En siks että se ois kauheen mukavaa sillä mä en pidä kauheesti tosta räkälästä vaan siks et siellä on vetäjänä yleesä eräs Miehen alku. Mä oon kauhian ihastunu siihen ja saan paniikki kohtauksia vaan ajatellessa sitä viime kertaa. Mä en ymmärrä mun tunteita enää ollenkaan.
Mie:"Mä tulin tänne vaan koska mulla ei oo elämää."
A:"Älä kuseta sä tulit tänne vaan mun takii."
Mie: "Noh joo salee oon tälläi teini ku stalkkailee ihmisiä."
A: "älä ny ujostele Myönnä vaan ei sulla mitää muuta syytä ole ku mä."
Mie:"niin noh näin sut ikkunasta."
A:"Nonii Hah myönsit."
Mie(tärisevänä):"No enkä! En todellakaa."
A hiljeni ja katso mua kun olin todella alkanu täristä ja en saanu henkeä.
Mie:" Öö katos ku sain upeet peli kortit." ja aloin selittää niistä korteista. Mä sain paniikki kohtauksen siellä ja mikään muu ei voinu auttaa siihen ku juoma ja raitis ilma noh kävin pihalla hengittämässä ja ostamassa lasin kokista. Mä en osannu todella enää hengittää siinä ja mä tärisin ku hullu ja kaiken upeen lisäks olin punanen ku tomaatti. Mä en ymmärtäny ollenkaa omaa reaktiotani. Me juteltiin kyllä mutta se tapa muuttui aika paljon. Mä en enää ollu rento itteni vaan kauhian jännittyny ja hiukan jumissa. (Muistakaa lapset ei näin)
Oon päättäny että meen ens kerralla rohkeesti sinne ja sanon sille jotain osasto "Tälläkertaa en selittele. Osaaks käyttää vanhaa kännykkää?" ja työnnän mun kännykän sille että se laittas sen numeron siihen. Jos se tajuaa sen ni jään mut jos se kyselee jotain epämäärästä mä sanon pelaavani yhen pelin ja lähteväni himaa.
Ens perjantaina Ukin hautajaiset. Mua tavallaa harmittaa ja tavallaa ei. Ukki oli vanha sillä oli ohimossa kranaatin sirpaleita ja kaikkia hyvin epämukavia sairauksia. Mä en edes tavallaan haluais muistaa sitä millai se oli viimesen kerran ku kuulin siitä vaan sellasena ku se oli kun mä olin pieni. Ukki oli sillon tärkee. Nykyään mulla on enää Mummo tavallaan. Faijan faija on mulle aika kaukanen. Mä joskus kuulin että se löi iskää joskus. Mä en osaa oikeen hyväksyä sitä ihmistä vaikka se onkin aika samallainen jollain tasoilla ku minä. Tottakai mä oon silt periny erilaisia juttuja. Mun Mummi on kaikkein ihanin mummo jonka kukaan voi saada. Se on aika nuorekas ja noh nuori mitä se on jotai 68 tai jotai siihen suuntaan. Kaverin vanhemmat on sitä vanhempia. Mummo opetti mut neulomaan, ompelemaan ja leipomaan. Mä menin kouluun ni osasin jo kaiken. Mä olisin hyvä leipuri. Mummon kanssa me voidaan kattoa elokuvia ja pyöriä kaupungilla käydä pizzalla ja katella erilaisia vaatteita kaupoissa. Mummo ymmärtää etten mä ole kauheen tyttö ja osittain hyväksyykin sen tosin se haluais mun olevan hiukan vaan tytömpi. Mä kykenen ymmärtämään senkin. Mä olen sille mieliksi aina välillä tyttö ja välillä en jaksa.
Mulla on hyvin vähän sukulaisia jotka jaksaa mua ja ymmärtää mua. Mummo, Auli ja Jarmo. Auli on mun kummitäti Faijan sisko. Jarmo on mun hevimies serkku.
Viesti kavereille jotka on mun kanssa tekemisissä:
Mulla menee huonosti ja mä en jaksa enää nykyään mitään. siis jos teillä ei ole muuta sanomista ku valittaa asioista joihin mun mielestäni on selkee ratkasu. Älkää kiltit alkako tappelemaan asiasta mun kanssa. Huomauttakaa mulle että kaikki ei ole niin yksinkertasta ja jättäkää se siihen. Jos mä käyttäydyn oudosti se on vaan ihan normaali oire mulla. Kuuntelen kyllä jos haluutte selittää asianne mulle, mutta älkää kiltit ottako mun kärkkäitä kommentteja loukkaavina.
Kiitos ja anteeksi.
Anni (feeling like I should just die)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti